Post Header
Olemme vihdoin päivittäneet hakukoneemme (Elasticsearch) versiosta 0.90 aina versioon 6.2 asti, kuten oli selvästi jo aikakin. Vuosien varrella on aina ilmaantunut muita, suurempia ongelmia, eikä meillä ole koskaan ollut tarpeeksi väkeä niin suureen koodin uudistukseen samalla, kun pidämme Archive of Our Own – AO3:n (Oma Arkisto) toiminnassa. Uskollisten urakoitsijoidemme avulla (teidän anteliaiden lahjoitustenne ansiosta!) olemme viimein valmiita tuomaan nämä uudistukset AO3:een.
Uusi hakutoiminto tulee olemaan vielä jonkin aikaa saatavilla vain muutamille vapaaehtoisille testaajille, joten muut näkevät edelleen nykyisen haku- ja suodatusjärjestelmän. Kaikkia koskevaa muutosta ennen saattaa ilmaantua joitakin ongelmia, koska vanhaa koodiamme piti muokata hiukan saadaksemme molemmat Elasticsearch-versiot toimimaan. Olkaa kärsivällisiä kanssamme, sillä tämä on vain väliaikaista.
Kun olemme valmiita, siirrämme kaikki tunnukset vähitellen uuteen järjestelmään samalla, kun seuraamme sen toimivuutta kasvavan paineen alla. Tällä hetkellä odotamme tämän prosessin vievän ainakin viikon, jopa enemmänkin, jos sen aikana ilmaantuu uusia korjattavia ongelmia.
Kuten aina, pidämme teidät ajan tasalla asian suhteen sekä täällä että @AO3_Status -tilillä Twitterissä. (Tulossa on myös pitempi postaus, jossa kerrotaan asiasta yksityiskohtaisemmin, mutta alempaa löydätte hiukan esimakua.) Paljon, paljon kiitoksia kaikille ohjelmoijille ja testaajille, joiden ansiosta pääsimme maaliin asti!
